Päivämme erakkoina

5/83

Kello kymmen meillä oli aamiaistreffit, jotta voisimme kokeilla uutta, mullistavaa hankintaamme, jonka arvaukseen osallistui 0 henkilöä. Joten, tittididtiii, tässä se nyt on.... ylpeänä esitämme teille Roberton!

Ja jotta Roberton ei tarvitsisi olla yksin, olimme ostaneet sille myös kaksi kahvikuppia seuraksi.

"Ah, ihana soomalainen kahvi!" (toim. huom. onko meillä jotenkin tylsää, kun kuvaamme salaa muilta kahvinkeitintämme ja kahvikuppeja? Tämä on vain arjen realismia!).

Tänään ohjelmassa oli lähiseutuun tutustuminen. Kävimme moikkaamassa etupihan poneja, jotka olivat ilmeisen yksinäisiä, koska tulivat aidalle lähes juosten.. Emme siis ole yksin. Tiedätte nyt mistä meidät löytää täällä olomme aikana. Sade kuitenkin yllätti meidät, joten jouduimme palaamaan takaisin.

 Naapurimme.

Kerroksemme on saanut lisää väkeä. Väliimme muutti norjalainen poika, jonka nimeä emme osaa lausua, joten kutsumme häntä tästä lähin Andreakseksi, norjalaisen ylijumalan mukaan. Myös kaksi belgialaista tyttöä on löytänyt perille. Lisäksi olemme bongailleet muita randomeita tyyppejä, joihin toivottavasti tutustumme tulevaisuudessa.

Sateen tauottua ja keittön siivottuamme lähdimme uudestaan tutustumaan lähiympäristöön. Ympäristö vaikuttaa mukavalta ja talot hienoilta, luontoakin löytyy.

"Koti"

Kiertelymme jälkeen poikkesimme kaupan kautta "kotiin" ja rupesimme tekemään normaalin rytmin mukaan ruokaa.

Nyt arvuuttellemme, uskaltaisimmeko sosiaalistua ja käydä 7. kerroksen pippaloissa... Jos emme, onneksi meillä sentään on kavereina:

Veijo

JA

  Keke

Kukkaan puhkeamista odotellessa,

XOXO Essi&Riina

Veijo ja Keke tulivat taloon

4/83

Hoihoi!

Tänään päivämme kului sutjakasti kaupungilla asioita hoitelemassa. Listassa olivat sukat (ainoa asia mitä ostamme Hollannista, eheheh) ja hollantilainen puhelinnumero. Puhelinnumeron meille myi pusukala: nuori mies, jolla erittäin iso suu ja massiiviset huulet (toim. huom. tärkeä yksityiskohta!). Kyseinen myyjä oli myös hyvin ystävällinen (kuten oikeastaan kaikki hollantilaiset täällä) ja kovasti häntä kiinnosti meidän asiat. Mietimme, että kysyisiköhän Somessa ("ah, ihana olla taalla! Ymmm") puhelinliittymä-myyjä, mistä tulemme, mitä opiskelemme ja mitä pidämme maasta. Todennäköisesti ei.
Puhelinliittymän jälkeen rupesimme kaipaamaan vohveleita. Hetken harhailun (2 tuntia) jälkeen löysimme lupaavan paikan, jonka ovet eivät kuitenkaan auenneet meille. Aikamme ovia kiskoessamme, päätimme etsiä toisen oven. Kun sitä ei löytynyt, palasimme alkuperäisen oven luo, jos se tällä kertaa vaikka aukeaisi. No. Löimme viisaat (tai "viisaat") päämme yhteen ja päättelimme, että ovi ehkä avautuisi toiseen suuntaan. Niinpä työnsimme ovea ja kappas vaan, se aukeni! Tunsimme olomme oikein fiksuksi taas. Kaiken lisäksi meille luovutti kahvilasta paikan vanhempi herrasmies, joka sanoi nähneensä katkeran taistelumme ovea vastaan. Lähtiessään hän sanoi vielä "moimoi!".
Kahvilassa kohtasimme myös erään Lukon pelaajan kauan sitten kadonneen kaksoisveljen! Yllättäen meitä palveli Tikkasen Harri kakkonen.

Tälläiset Hartsa meille sitten toi:

Lisäksi teimme elämämme mullistavimman löydön. Siitä lisää huomenna... Kommentiboxiin voi kuitenkin laittaa arvauksia siitä, mikä tuo löytö on! Joten kaikki mukaan vain arvaamaan (kaikki te kaksi lukijaa)!

Lisäksi hankimme päiviämme piristämään kaksi kaverusta: Veijon ja Keken. Heistä myös lisää kuvia huomenissa :)
Kaupungilta tultuamme lähdimme heti kauppaan, Albert Heijn:hin. Loppuilta onkin kulunut ruokaa tehdessä ja Veijoa ja Kekeä siliteltäessä. Olemme myös tavanneet lisää naapureitamme ja tarina kertoo, että alemmassa kerroksessa asuisi myös suomalainen tyttö.
Yksi asia kuitenkin piinaa mieltämme, kuka oikein soittaa klarinettia päivisin?!!

XOXO
Essi&Riina

Päivän menu ja muita iloja

3/83

Klo 8.26
Tuleeko se bussi??
Päivämme alkoi jännittävällä seikkailulla, kun yritimme löytää Hansperin luo Zuydin yliopistoon. Jännitimme pysäkillä, mahtaako oikea bussi tai bussi ylipäätään tulla. Kohta kuitenkin odotuksemme palkittiin, bussi numero 10 saapui noutamaan nämä innokkaat sosionomiopiskelijat.

Klo 9.15
Missä täällä on Brusselseweg??
Tarkoitus oli kävellä bussipysäkiltä Wilhelmikadulle (toim. huom. emme muista hollantilaisia nimiä, tämä on vapaa suomalainen käännös) jota kävelisimme kunnes tulisi Brusselseweg, josta kääntyisimme vasemmalle ja koulun pitäisi jo siitä näkyä.
Mutta... tarina ei mennyt niin. Päädyimme harhailemaan tehdasalueelle. Ei ihmisiä, ei autoja, ei mitään. Kiva juttu, kello käy, eikä koulua näy. Lopulta päädyimme kysymään neuvoa Essin kollegalta, Sparin myyjältä. Myyjän neuvot olivat hyviä, mutta käytännössä ne eivät olleet toteutettavia. Päädyimme palaamaan samaa reittiä takaisin bussipysäkille. Kohtasimme ahaa-elämyksen: Wilhelminkatu jatkuikin risteyksen toiseenkin suuntaan. Päätimme kokeilla onneamme. Tänään onni suosi rohkeaa ja löysimme kuin löysimmekin koululle, jossa Hansperi meitä jo viiksekkäänä odottelikin.

Kun löysimme yliopiston ja Hansperin, kohtasimme myös erään kultahampaisen tuutorimme, miekkosen nimeltä Sal(l)y. He ystävällisesti selvittivät meille tulevaa ja esittelivät koulua. Teimme tuttavuutta myös hollantilaisen hissin ja sen "nopeuden" kanssa.
Lähdimme käymään myös Sittardissa Salyn ja Alician (espanjalainen vaihtari) kanssa.

"Kotiin" päästessämme olimme väsyneitä ja nälissään. Kuka tekisi meille ruokaa? Päätimme sitten kokeilla gourmet-aterian tekoa. Katsoimme kateellisena vierestä, kun eräs poika teki itselleen kanaa ja riisiä, kun oma ateriamme sisälsi aina niin ravintorikkaita kananmunia leivällä. Nam!

Onneksi päivän pelasti Salkkarit ja Satuhäät.

Kokkikorneri kuittaa,

XOXO Essi&Riina

Kenen idea tämä oikein oli?!